sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Vain mielikuvitus on rajana

Opiskelin parina menneenä talvena avoimessa yliopistossa kauppatieteitä pääaineenani johtaminen ja organisaatiot. Totesin olevani mukavuusalueellani istuessani työhuoneessani Peltorit päässä yksin tietokoneeni kanssa. Jos opiskelee johtamista, tuo kuulostaa suorastaan naurettavalta. Miten voi oppia johtamista, jos istuu yksin omassa kopissaan??? Onneksi löysin tieni nuorkauppakamariin.

Kamaritoimintaan tullessani ihmettelin, kun jäsenet tuntuivat osaavan miljoonaa eri asiaa ihan tuosta vaan. Kärsin monta kertaa alemmuuskompleksista ja tunsin olevani aivan lapanen. Oltuani toiminnassa mukana noin vuoden verran, oivalsin, että tässä porukassa asioita tehdään ennemminkin suurella innolla kuin suurella osaamisella. Tekemisessä luotetaan siihen, että innokkuus ja halu kokeilla kaikenlaista uutta, peittää kyllä matkalla olevan pikkuviat. Ja kukapa niitä mutkia muistelee siinä vaiheessa, kun ollaan yhdessä toteutettu jotain aivan käsittämmättömän upeaa, kuten esimerkiksi Paljujen yö.

Väitän, että vapaaehtoistyön johtaminen on jopa haasteellisempaa kuin työelämässä johtaminen. Yhdistyksessä tehtävästä työstä ei makseta palkkaa, joten ihmisten täytyy todella kokea, että yhdistyksessä tehty työ tuo heidän elämäänsä jotain merkityksellistä. Yhdessä luotu strategia ja visio eli tulevaisuuden unelma on erinomainen tapa luoda yhteistä merkityksellisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Akaan Nuorkauppakamarissa ei oltu muutamaan vuoteen tehty strategiaa. Koska innostuin avoimen yliopiston opinnoissa valtavasti strategisesta johtamisesta, halusin lähteä kokeilemaan, mitä saisimme yhdessä aikaan. Polkaistessani homman alulle, minulla ei ollut oikeastaan mitään käsitystä siitä, mitä tuleman pitää. En ollut ehtinyt miettiä, koska olin niin täpinöissäni. Olin tainnut saavuttaa nuorkauppakamarilaisen syvimmän ytimen: tehdään juttuja ennemminkin suurella innolla kuin suurella osaamisella.

Yhteinen matka unelmiin


Aloitin strategiaprosessin teettämällä jäsenistölle kyselyn, jonka avulla sain tietää heidän osaamisestaan asian suhteen. Vastauksia lukiessani kylmä hiki nousi pintaan. Yli 50 % vastaajista kertoi omaavansa käytännön kokemusta strategiatyöstä joko työn tai yhdistyksen kautta. Apua!!! Minä olin siinä vähemmistössä, joka tiesi asiasta jotain vain teoriassa, mutta käytännön kokemus puuttui. Teki mieli perua koko juttu. Sisäinen huijarini väitti, että nollakokemuksella ei tätä showta voi vetää.





Alkujärkytyksestä selviydyttyäni, muistutin itselleni, että nuorkauppakamari on oppimisjärjestö, jossa voi todellakin tehdä asioita nollakokemuksella. Päätin vaihtaa epävarmuuden tunteen pro-asenteeksi ja vetää homman niin isolla tunteella ja innolla kuin vaan ikinä osaan.

Strategiaprosessista tuli suorastaan yleisömenestys, sillä suurin osa aktiivisesta jäsenistöstä osallistui strategian tekemiseen jollain tavalla. En osannut aluksi edes ihmetellä jäsenistön aktiivisuusintoa. Olin touhuamassa niin into piukeena, joten minulle ei tullut edes mieleen, että normaalisti jo pelkkä sana “strategia” saa puolet nukahtamaan ja puolet oksentamaan. Meillä ei käynyt näin. Strategiasta tuli hieno ja ennen kaikkea, se oli yhdessä tehty eli jäsenistöllä oli ymmärrys strategian sisällöstä jo sen valmistuessa.

Strategiamatka vauhditti menestystä työelämässä


Opin strategian teossa valtavan paljon taitoja, joita en ollut ikinä ennen uskaltanut edes kokeilla: videoiden kuvaamista ja editointia, työpajasessioiden suunnittelua ja vetämistä sekä visuaalisen strategiakartan laatimista. Strategiakartan lopputuotokseen voi olla varsin tyytyväinen, kun sen on laatija on henkilö, jolle teknillisen yliopiston fysiikan tunneilla haastavinta oli ollut vapaakappalekuvien piirtäminen. Kuva laadittiin siis kirjaimellisesti nollaosaamisella, mutta valtavalla innostuksella ja suomalaisella sisulla.

Olin kamarimme strategiaprosessista niin innoissani, että en malttanut olla siitä hiljaa työpaikallakaan. Hyvä niin, sillä pian kamarin strategiaprosessin vetämisen jälkeen sain vetää työpaikkani laajennetulle johtoryhmälle SWOT-työpajapäivän. Puoli vuotta myöhemmin sain kutsun yrityksen johtoryhmään. En edes yritä väittää, että työelämässä eteneminen johtuisi pelkästään nuorkauppakamariharrastuksesta, mutta ilman yhdistystoiminnassa oppimaani rohkeutta ja asennetta moni juttu olisi jäänyt tekemättä.

Kannattaa varoa mitä sanoo


JCI eli Junior Chamber International on kansainvälinen nuorten ihmisten järjestö. Jäseniä on ympäri maailmaa noin 220 000. Paikalliskamareita on maailmassa noin 5000 kpl 110 eri maassa. Nuorkauppakamarissa on siis mahdollista verkostoitua ja oppia uusia asioita myös kansainvälisesti.

Mietimme puolisoni kanssa viime syksynä yhteistä ulkomaanmatkaa. Afrikan ja Lähi-idän maanosakokous AMEC 2019 pidetään toukokuussa Mauritiuksella, joten heitin puolisolleni vitsillä, että lähtisimme sinne. Pitkän hiljaisuuden jälkeen sain vastaukseksi: “Mä oon aina halunnut Mauritiukselle.” Pian olimme jo suunnittelemassa matkaa.

Marras-joulukuun aikoihin heitin vitsillä, että voisin kouluttaa Mauritiuksella aiheesta inspiroiva strategia Akaan tapaan. Minulla on kouluttaja- ja opettajakokemusta yli 10 vuoden ajalta, mutta en ole koskaan kouluttanut englanniksi. Näin mahdollisuuden uuteen oppimiskokemukseen, joten vitsistä intoutuneena lähetin kouluttajahakemuksen Afrikan ja Lähi-idän osaamisen kehittämisen komitealle. Eilen sain kauan odotetun sähköpostin, jossa minulle ilmoitettiin, että olen valittu ja hyväksytty kouluttajaksi Mauritiuksella pidettävään AMEC 2019 -kokoukseen.





Kun lähdin mukaan nuorkauppakamaritoimintaan, en voinut edes aavistaa, mitä kaikkea se voisi tuoda tullessaan. Jos joku olisi kaksi vuotta sitten sanonut, että keväällä 2019 olen menossa Afrikkaan kouluttamaan aiheesta “Inspiring strategy”, olisin varmaan tukehtunut nauruun. Nuorkauppakamarissa kannattaa todellakin varoa mitä sanoo, sillä siellä unelmista tehdään totta.


Jaana Koivuniemi



Kirjoittaja on Akaan nuorkauppakamarin puheenjohtaja 2019, diplomi-insinööri, Winco Oy:n Laatupäällikkö (HSEQ) ja johtoryhmän jäsen sekä tuleva strategiaosaamisen huippuammattilainen.

Nuorkauppakamari ei ole mikään salaseura, vaan avoin harrastus kaikille 25-40-vuotiaille itsensä kehittämisestä ja verkostoitumisesta kiinnostuneille ammatillisesta taustasta huolimatta. Toimintaamme voit tutustua nettisivuillamme: www.jciakaa.fi sekä lukemalla koejäsenen usein kysytytkysymykset: Koejäsenen UKK. Hakeudu mukaan toimintaamme täyttämällä Koejäsenhakemus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nuorkauppakamarissa tehtaillaan toimitusjohtajia

Hallitustyöskentelyä, markkinointia, budjetin laadintaa, junnaamaan jääneen projektin eteenpäin viemistä… Vaikka nuo edeltävät jutut liittyv...