Hämmentyneenä sain pyynnön (vaimon käskyn) tehdä kirjoituksen nuorkauppakamaritoimintaan liittyen. Mutta miksi ihmeessä kukaan haluaisi minulta kirjallista tuotosta asiaan liittyen, tunnetusti en kanna HC-JC -leimaa otsassani. No kai sillä vastarannan kiiskenkin äänellä on merkitys, ainakin siitä on karsittu kaikki nuorkauppakamariin liittyvä hypetys ja hehkutus pois ja teksti on takuulla aitoa …ja armotonta.
Anti-JCI esittäytyy: Kaupallinen korkeakoulututkinto, liki 20 vuotta vaativissa ja erittäin hektisissä bisnesmaailman syövereissä ja seurasta riippuen hyvin sosiaalinenkin. Hetkinen, eikös tuo kuulosta aivan ideaalipaketilta nuorkauppakamariin? No ehkä kuulostaakin, mutta koskaan ikinä kertaakaan ei mielessäni ole käynyt edes vitsillä liittyminen kamaritoimintaan. Miksi? Mielikuvani toiminnasta on ollut kaikkea muuta kuin positiivinen. Herraskerho, jossa itseään täynnä olevat pyrkyrit, tulevat isänmaan toivot, keulivat vuorotellen saavutuksillaan ja saapuvat huipputärkeisiin kokouksiin saksalaisilla oman maineensa omaavilla premium-merkkisillä autoillaan. Kylmä fakta on, etten suinkaan ole yksin näiden ennakkoluulojeni kanssa.
Neljääkymppiä lähestyvänä miehenä fyysinen terveyskin taisi jo olla muutama vuosi sitten koetuksella, kun vaimoni jostain käsittämättömästä syystä ilmoitti kipinästään uuteen harrastukseen. En voinut uskoa kohtaloani, joudunko nyt jotenkin itse mukaan tähän lähes halveksimaani klubiin. No näinhän siinä kävi, vaimohan liittyi nuorkauppakamarin jäseneksi ja minulle siinä sitten pikku hiljaa alkoi aukeamaan, että minutkin luokiteltiin seuralaiseksi ja näin ollen toimintaan jotenkin osalliseksikin. Olin ymmälläni, miten näin oli päässyt käymään, eihän vaimon harrastuksen pitäisi minuun liittyä millään tavalla. Mutta heti alusta asti paine osallistua erilaisiin tapahtumiin ahdisti anti-JCI:n mieltä. Tarjolla oli esim. perhetapahtumia, pikkujouluja, rapujuhlia ja vaikka mitä. Aarrgh, enkö vaan voisi olla itse kotona lasten kanssa ja antaa vaimon kulkea omissa hömpötyksissään.
Ensimmäinen todellinen kosketukseni JCI-maailmaan oli jokin aluekokous tai joku muu tärkeän tuntuinen kokous. En osallistunut kokousviikonloppuun sinänsä mitenkään muuten kuin vain majoittumalla samaan hotelliin. Mutta sekin kyllä oli melkoinen pala purtavaksi. Syrjäinen hotelli täynnä näitä rasittavan oloisia isänmaan toivoja ympäri Suomea, miten ihmeessä selviän hengissä viikonlopusta. Onnistuin kuitenkin kääntämään tuskani ja ahdistukseni huumoriksi, sillä tällaisena vanhempana setämiehenä koin äärimmäisen viihdyttäväksi seurata näitä rinta rottingilla pikkutakeissaan kulkevia nuoria miehiä. Naisten suhteen hämmennyin etenkin siitä, miksi illalla vanhat naiset (no siis alle 40v) halusivat elää uudelleen lukion vanhojen päiväänsä juhlamekoissaan. No sittemmin olen oppinut elämään tämänkin asian kanssa, juhlaviin iltagaaloihin vaan kuulemma pitää pukeutua noin.
Tämä kirjoitus pyydettiin, tai siis käskettiin kirjoittamaan seuralaisen silmin positiiviseen sävyyn nuorkauppakamarista. Tähän mennessä en siinä kyllä oikein ole onnistunut, mutta kun on aito ja armoton, niin tämä on lopputulos. Pitää varmaan alkaa etsiä yösijaa ulkorakennuksen puolelta. No, ehkä perhesopu vielä säilyy, kun avaan alkushokin jälkeistä ”nuorkauppakamari-elämääni”.
Etäiset ja pintapuoliset havaintoni nuorkauppakamarilaisista joutuivat myllerryksiin, kun menin (vaimon pakottamana tietenkin) ensimmäisiin Akaan nuorkauppakamarin järjestämiin paikallisiin tapahtumiin. Perhetapahtumiahan ne oli onneksi, niistähän kun pääsee nopeasti livahtamaan pois jos vaikka lapsille (minulle) sattuu tulemaan paha mieli. Hämmästyksekseni huomasin, että pyrkyreitä ja muita vieroksumiani ihmistyyppejä ei ollutkaan mailla halmeilla. Ihan samanlaisia maalaisjuntteja kuin itsekin olen. En tuntenut oloani yhtään ulkopuoliseksi, vaikka ympärillä olikin iso liuta ihmisiä, joiden nimistäkään ei ollut alkuun hajuakaan.
Sittemmin olen reippaasti uskaltautunut Akaan nuorkauppakamarin pikkujouluihinkin jopa useamman kerran ja jossain pirun isossa gaalassakin brassailin smokki päällä kuin aito nuorkauppakamarilainen konsanaan. Moni varmaan olisi luullut minua jäseneksi, mutta naamahan sen lopulta paljasti, että jäsenyydestä ja alle 40 vuoden iästä voi enää haaveilla. Onneksi olen tajunnut ottaa selvästi nuoremman vaimon, niin pääsen näin vanhoilla päivillänikin seuralaisena osallistumaan etenkin paikallisiin Akaan nuorkauppakamarin monipuolisiin tapahtumiin mukavassa ja rennossa seurassa. Olen myös nuorkauppakamaritoiminnan ulkopuolella vapaa-ajalla päästänyt nuorkauppakamariin kuuluvia pyhimpään paikkaani, omaan kotiini, viettämään esim. uuden vuoden vaihtumista. Ja hauskaa on ollut!
Eli tämä anti-JCI on tässä huomaamatta luonut nahkansa uudelleen nuorkauppakamarilaisuuteen liittyen. Näemmä siis oppimis- ja kehittämisjärjestön vaikutus ulottuu seuralaisiin asti, on se melkoinen voima.
Osaan kyllä silti vielä jatkossakin esittää dissaavia lausuntojani ja näkemyksiäni nuorkauppakamarilaisuuteen liittyen, jos ei muuten niin ainakin vaimoni kiusaksi. Ja hyvähän se kai on, että parisuhteessa riittää keskustelunaiheita?
Simo-seuralainen (nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi)
Hieno kirjoitus "Simo"! Seuralaisen näkemykset ja kokemukset ovat arvostettavia ja niistä voi poimia kehityksen siemeniä oppimisjärjestön toimintaan :)
VastaaPoista